Tuotteet

Messinkinen kuulapää (Textreme)

Alkaen 2,95 EUR Sis. 24% alv
Valmistaja: Textreme

Textreme Messinkinen kuulapää toimitetaan 20 kappaleen pakkauksessa. Nämä ovat huomattavasti tungstenista eli volframista valmistettuja kuulapäitä kevyempiä, tuoden kuitenkin perholle hieman lisäpainoa. Kuulapää antaa perholle myös mukavan lisän ulkonäköön. Hauskoja muunnoksia perinteisistä kuulapääperhoista voi sitoa myös käyttämällä esimerkiksi kahta kuulapäätä samassa perhossa. Edessä voi käyttää hieman pienempää kuulaa ja värejä voi vaihdella. Kuulapään lisäksi perhoa voi painottaa esimerkiksi sitomalla rungon alle lyijytöntä painolankaa, joka on perinteistä lyijylankaa ekologisempi ja myrkyttömämpi vaihtoehto.

Messinkiset kuulapäät sopivat lähes kaikenlaisiin uppoperhoihin ja ne ovat parhaimmillaan perhomalleissa, joiden ei haluta uppoavan liian syvälle. Perhot, jotka on sidottu messinkisen kuulapään kanssa ovat myös helpompia heittää kuin tungsten kuulapäällä sidotut. Kuulissa on uppokanta, eli kuulapään takaosassa oleva reikä on hieman syvennetty mikä helpottaa esimerkiksi runkodubbingin tai thoraxin sitomista lähelle kuulaa, jolloin sidontalankaa jää vähemmän näkyviin perhoa päätellessä. Kuula pujotetaan koukkuun kapeampi reikä edellä ja pienempi reikä tulee koukun silmää vasten. Uppokanta kulkee helpommin myös ahtaamman koukunmutkan läpi pujotettaessa.

Textreme Messinkisten kuulapäiden ominaisuudet:

  • Valmistettu messingistä - kevyempiä kuin volframista eli tungstenista valmistetut kuulapäät
  • Tuovat kivaa ulkonäköä moniin uppoperhomalleihin
  • Uppokanta jättää paremmin tilaa perhon rungon sidonnalle ja helpottaa kuulan läpivientiä ahtaasta koukunmutkasta - kuula pujotetaan pienempi reikä edellä koukkuun, leveämpi reikä osoittaa taakse päin
  • 20 kappaleen pakkaus
  • HUOM! Pakkauksen etiketissä halkaisijan lukema on saatettu pyöristää lähimpään millimetriin, tuote itsessään on kuitenkin oikea.

2,4 mm (Koko)

Fl. Chartreuse
2,95 EUR
Varastossa
Fl. Oranssi
2,95 EUR
Varastossa
Fl. Pinkki
2,95 EUR
Varastossa
Hopea
2,95 EUR
Varastossa
Kulta
2,95 EUR
Varastossa
Kupari
2,95 EUR
Varastossa
Musta
2,95 EUR
Varastossa
Pinkki (metalli)
2,95 EUR
Varastossa
Punainen (metalli)
2,95 EUR
Varastossa
Sininen (metalli)
2,95 EUR
Varastossa
Valkoinen
2,95 EUR
Varastossa

2,8 mm (Koko)

Fl. Chartreuse
3,20 EUR
Varastossa
Fl. Oranssi
3,20 EUR
Varastossa
Fl. Pinkki
3,20 EUR
Varastossa
Hopea
3,20 EUR
Varastossa
Kulta
3,20 EUR
Varastossa
Kupari
3,20 EUR
Varastossa
Musta
3,20 EUR
Varastossa
Pinkki (metalli)
Pinkki (metalli)
3,20 EUR
Tilapäisesti loppu
Punainen (metalli)
3,20 EUR
Varastossa
Sininen (metalli)
3,20 EUR
Varastossa
Valkoinen
3,20 EUR
Varastossa

3,2 mm (Koko)

Fl. Chartreuse
3,50 EUR
Varastossa
Fl. Oranssi
Fl. Oranssi
3,50 EUR
Tilapäisesti loppu
Fl. Pinkki
Fl. Pinkki
3,50 EUR
Tilapäisesti loppu
Hopea
Hopea
3,50 EUR
Tilapäisesti loppu
Kulta
3,50 EUR
Varastossa
Kupari
3,50 EUR
Varastossa
Musta
Musta
3,50 EUR
Tilapäisesti loppu
Pinkki (metalli)
3,50 EUR
Varastossa
Punainen (metalli)
Punainen (metalli)
3,50 EUR
Tilapäisesti loppu
Sininen (metalli)
3,50 EUR
Varastossa
Valkoinen
Valkoinen
3,50 EUR
Tilapäisesti loppu

3,8 mm (Koko)

Fl. Chartreuse
Fl. Chartreuse
3,75 EUR
Tilapäisesti loppu
Fl. Oranssi
3,75 EUR
Varastossa
Fl. Pinkki
Fl. Pinkki
3,75 EUR
Tilapäisesti loppu
Hopea
3,75 EUR
Varastossa
Kulta
3,75 EUR
Varastossa
Kupari
3,75 EUR
Varastossa
Musta
3,75 EUR
Varastossa
Pinkki (metalli)
3,75 EUR
Varastossa
Punainen (metalli)
Punainen (metalli)
3,75 EUR
Tilapäisesti loppu
Sininen (metalli)
3,75 EUR
Varastossa
Valkoinen
Valkoinen
3,75 EUR
Tilapäisesti loppu

4,7 mm (Koko)

Hopea
3,75 EUR
Varastossa
Kulta
3,75 EUR
Varastossa
Kupari
3,75 EUR
Varastossa
Musta
3,75 EUR
Varastossa

5,5 mm (Koko)

Hopea
3,75 EUR
Varastossa
Kulta
3,75 EUR
Varastossa
Kupari
3,75 EUR
Varastossa
Musta
3,75 EUR
Varastossa
Lisää tuotevahti

Katso myös nämä mielenkiintoiset tuotteet